Johanna Mattila

Käsittelen tässä artikkelissa toiseutta taiteellisessa prosessissa. Oma näkökulmani on osallisuuden ja saavutettavuuden lähtökohdissa.

Saavutettavuus voidaan ymmärtää kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen on fyysinen saavutettavuus, jolloin siihen sisältyy sekä se, kuinka paikan päälle pääsee, että itse paikan esteettömyys liikuntarajoitteisia ajatellen. Toinen on saavutettavuus osallisuuden näkökulmasta. Tarkastelen tässä nyt näitä molempia saavutettavuuden näkökulmia suhteessa paikkoihin, joissa vierailimme.

Ensimmäinen etappi Karhunkalliolle sisälsi automatkan ja sen jälkeen vaihtelevan ja osittain soisen maaston yli kulkemisen. Olen tottunut metsässä liikkuja sokeudestani huolimatta, joten matka Karhunkalliolle ei ollut minulle täysin esteellinen. Aivan nauhoituspaikan tuntumaan en kuitenkaan voinut kulkea, sillä maasto oli suorastaan vaarallinen sokealle. Onnekseni pystyin seuraamaan matkan päästä mitä siellä tapahtui, vaikkakin osa jäi vain arvailujen varaan. Olisin varmasti nauttinut olostani enemmän, jos ilma olisi ollut lämpöisempi ja sade olisi jättänyt meidät rauhaan.

Sivusta kuuntelin kaikujen lisäksi metsän rauhaa ja sen ääniä. Ajoittain koin, että voimakas metsän äänet alleen peittävä laulu ja rummutus häiritsi sitä harmoniaa, joka ympäröi Karhunkalliota. Äänen ja rauhan vuorovaikutus on maaginen, kun se osuu kohdalleen ja ajoittain se osuikin. Sokeana korvani on harjaantunut kuuntelemaan kaikuja ja ääniä, joihin muut eivät välttämättä kiinnitä huomiota. Ajoittain koin toiseutta koska olin sivussa, mutta en jatkuvasti, sillä pidän tarkkailemisesta ja havainnoinnista. Dynamiikka ryhmän kesken ei ollut vielä muotoutunut ja sen vuoksi siinä oli jonkin verran säröisyyttä, mutta viikon edetessä muusikoiden välinen yhteys varmasti harmonisoitui. Otin tietoisesti passiivisen roolin, sillä seurasin toimintaa vain yhden päivän verran, jolloin ryhmäytyminen vasta alkoi. Jos olisin ottanut roolin ryhmässä, olisi dynamiikka hajonnut, kun poistuin paikalta.

Toinen äänitysmatkan kohteista oli hyvinkin saavutettava, sekä esteettömyyden kannalta että muutenkin. Hiekkaniemen asuinpaikka oli helpon ajomatkan päässä Sarvikummun kyläkaupalta ja niemen kärkeen pääsi helposti kulkemaan valkoisen kepin kanssa ja varmasti myös manuaalisella pyörätuolilla. Se ei ole pitkä matka kulkea autolta myöskään kävelykepin tai rollaattorin kanssa. Niemen kärjessä on yleensä upea kaiku, mutta päivänä, jolloin siellä nauhoitettiin, oli kova tuuli, joka hiukan häiritsi kaikujen syntymistä.

Jäin taas seuraamaan nauhoituksia kuulomatkan päähän ja tarkkailin ympäristöä ja nauhoitusten etenemistä. Vuorovaikutus veden, tuulen ja muinaisuuden tunteen välillä oli kaunis ja käsinkosketeltava. Tuntui hyvältä vain olla ja antaa muiden löytää oma paikkansa niemellä. Ajattelin myös sitä, kuinka tällainen paikka voisi olla kaikin puolin saavutettava sekä fyysisesti että osallisuuden kannalta. Tulin siihen tulokseen, että se edellyttäisi jonkinlaisia aistioppaita, jotka voisivat johdattaa ihmiset elämysten pariin ilman, että he kokisivat olevansa holhottuja. Jonkinlainen innostus ja ryhmäytyminen olisi eduksi, jotta kaikki pääsisivät mukaan sekä elämysten vastaanottajiksi että tuottajiksi.